Uno on yksi maailman rakastetuimmista ja pelatuimmista korttipeleistä. Se on viihdyttänyt suomalaisia pelaajia jo vuosikymmenten ajan, ja sen helpot säännöt tekevät siitä koko perheen yhteisen pelin. Peli on samaan aikaan yksinkertainen ja yllätyksellinen: erikoiskorttien ansiosta tilanne voi muuttua hetkessä, kun voitolla ollut pelaaja joutuukin yhtäkkiä nostamaan kasan kortteja käteensä.
Tälle sivustolle on koottu kaikki, mitä UNOsta on hyvä tietää: pelin perussäännöt, erikoiskortit, pisteenlasku, historia, lukuisat eri versiot sekä vinkit voittamiseen. Olitpa sitten täysin uusi pelaaja tai kokenut konkari, löydät täältä selkeät ohjeet ja syvällisemmät oppaat. Tämä sivu toimii UNOn yleisoppaana, ja jokaisesta aiheesta pääset halutessasi syvemmälle omille sivuilleen. Jos haluat suoraan viralliset säännöt tiiviissä muodossa, pääset niihin UNO-sääntöjen sivulta.
Uno on amerikkalainen korttipeli, joka kuuluu niin sanottuihin shedding-tyyppisiin peleihin – eli peleihin, joissa tavoitteena on päästä eroon kaikista käsikorteista ennen muita. Peliä varten tarvitaan sen oma korttipakka, joka eroaa perinteisestä pelikorttipakasta. UNO-pakka sisältää numerokorttien lisäksi erikoiskortteja, jotka tuovat peliin jännitystä ja tekevät jokaisesta kierroksesta erilaisen.
Perinteinen UNO-pakka koostuu 108 kortista. Niistä 76 on numerokortteja neljässä värissä – sinisessä, keltaisessa, punaisessa ja vihreässä. Jokaisessa värissä on yksi nolla ja kaksi kutakin numeroa yhdestä yhdeksään. Loput kortit ovat erikoiskortteja: jokaisessa värissä on kaksi ohituskorttia, kaksi suunnanvaihtokorttia ja kaksi Nosta 2 -korttia. Lisäksi pakassa on neljä mustaa villikorttia ja neljä Villi Nosta 4 -korttia. Juuri tämä yhdistelmä tekee pelistä ennustamattoman.
UNO perustuu vanhaan Crazy Eights -korttipeliin, joka puolestaan juontaa juurensa saksalaiseen Mau-Mau-peliin. UNOn nerous on siinä, että se tiivistää saman idean omaan, selkeään pakkaansa, jossa jokaisella kortilla on yksiselitteinen merkitys. Tämä tekee pelin oppimisesta nopeaa: säännöt ehtii omaksua muutamassa minuutissa, mutta peliin mahtuu silti runsaasti taktiikkaa ja yllätyksiä. Pelin nimi ”Uno” tarkoittaa espanjaksi ja italiaksi ”yhtä”, ja se viittaa sääntöön, jonka mukaan pelaajan on sanottava ”Uno”, kun hänellä on enää yksi kortti kädessään.
Pelin suosio perustuu useaan asiaan. Se on edullinen, helppo ottaa mukaan ja sopii lähes mihin tahansa tilanteeseen – mökille, matkalle, illanviettoon tai sateiseen iltapäivään kotona. Se sopii sekä lapsille että aikuisille, ja pelaajamäärä voi vaihdella kahdesta aina kymmeneen. Juuri tämä joustavuus on tehnyt UNOsta klassikon, joka löytyy monen suomalaisen kodin pelikaapista ja jota pelataan sukupolvesta toiseen.
Moni miettii, miksi UNOa ei voi pelata tavallisella pelikorttipakalla. Syy on pakan rakenteessa. Perinteisessä 52 kortin pakassa on neljä maata (hertta, ruutu, risti, pata) ja kortit kakkosesta ässään. UNO-pakassa ei ole maita vaan neljä väriä, eikä siinä ole kuvakortteja perinteisessä mielessä. Sen sijaan UNO-pakassa on numerot nollasta yhdeksään sekä joukko erikoiskortteja, joita tavallisesta pakasta ei löydy lainkaan.
Tämä rakenne on suunniteltu nimenomaan UNOn pelimekaniikkaa varten. Värit ja numerot mahdollistavat nopean kortin pelaamisen värin tai numeron perusteella, ja erikoiskortit tuovat peliin yllätyksiä. Vaikka UNO perustuu Crazy Eights -peliin, jota voi pelata tavallisella pakalla, UNOn oma pakka tekee pelistä selkeämmän ja helpomman oppia. Toisaalta UNO-pakalla voi pelata myös muita, epävirallisia pelejä, kuten yksinkertaista UNO-sotaa.
UNOn tarina on hyvä esimerkki siitä, miten yksinkertaisesta ideasta voi kasvaa maailmanlaajuinen ilmiö. Peli syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1971, kun ohiolainen parturi Merle Robbins pelasi perheensä kanssa Crazy Eights -korttipeliä. Perheessä kiisteltiin toistuvasti pelin säännöistä, joten Robbins päätti kehittää oman, selkeämmän version, jonka säännöt olisivat kaikille yksiselitteiset.
Peli osoittautui heti menestykseksi lähipiirissä. Robbins uskoi ideaansa niin vahvasti, että perhe rahoitti itse ensimmäiset 5 000 korttipakkaa. Niitä myytiin aluksi Robbinsin omasta parturiliikkeestä ja paikallisissa tapahtumissa. Kun ensimmäinen erä myytiin loppuun, perhe tilasi lisää ja laajensi myyntiä vähitellen Ohion ulkopuolelle.
Vuonna 1972 Robbins myi pelin oikeudet liikemies Robert ”Bob” Tezakille 50 000 dollarilla sekä rojalteilla, jotka olivat kymmenen senttiä jokaista myytyä pakkaa kohden. Tezak perusti International Games -yhtiön markkinoimaan peliä, ja sen myötä UNOn suosio lähti nopeaan kasvuun. Merkittävä käännekohta koettiin, kun peli pääsi laajaan vähittäiskauppajakeluun ja levisi vähitellen ympäri Yhdysvaltoja ja sen jälkeen koko maailmaan.
Vuonna 1992 International Games siirtyi osaksi leluja ja pelejä valmistavaa Mattelia, joka vastaa UNOn tuotannosta edelleen. Mattelin aikana peli on uudistunut jatkuvasti: markkinoille on tuotu kymmeniä eri versioita ja teemapainoksia, ja peli on siirtynyt myös digitaaliseen muotoon sovelluksina ja nettipeleinä.
Nykyään UNO on yksi maailman myydyimmistä korttipeleistä. Pakkoja on myyty yli 150 miljoonaa kappaletta, ja peli valittiin arvostettuun National Toy Hall of Fame -kunniagalleriaan vuonna 2018. Yli viisikymmentävuotiaasta pelistä on tullut aito klassikko, joka tavoittaa yhä uusia sukupolvia – ja osa sen korteista, kuten suunnanvaihtokortti, on noussut jopa internetin suosituimpien meemien joukkoon.
UNOn kulttuurinen jalanjälki näkyy monin tavoin. Peli on päässyt elokuviin, televisiosarjoihin ja lukemattomiin internet-meemeihin, ja sen ympärille on syntynyt oma yhteisönsä, joka keskustelee säännöistä ja kotisäännöistä kiihkeästi. Mattel on hyödyntänyt tätä suosiota tuomalla markkinoille jatkuvasti uusia versioita ja teemapainoksia, jotka pitävät pelin ajankohtaisena. Juuri tämä kyky uudistua ja samalla säilyttää yksinkertainen ydinidea selittää, miksi UNO on pysynyt suosittuna vuosikymmenestä toiseen.
UNOn perussäännöt ovat yksinkertaiset, mutta on hyvä käydä ne huolellisesti läpi, jotta peli sujuu ilman kiistoja. Seuraavassa käydään läpi pelin valmistelu, vuoron kulku ja tärkeimmät säännöt.
Ensin valitaan jakaja. Yleinen tapa on, että jokainen pelaaja nostaa pakasta yhden kortin, ja suurimman numeron nostanut toimii ensimmäisenä jakajana. Jakaja sekoittaa kortit huolellisesti ja jakaa jokaiselle pelaajalle seitsemän korttia. Loput kortit asetetaan pöydälle kuvapuoli alaspäin muodostamaan nostopakan.
Tämän jälkeen jakaja kääntää nostopakan päällimmäisen kortin pöydälle. Tästä kortista tulee poistopakan aloituskortti, johon ensimmäinen pelaaja pelaa. Yleisen käytännön mukaan aloituskortti ei saa olla erikoiskortti: jos käännetty kortti on esimerkiksi villi- tai toimintakortti, se sekoitetaan takaisin pakkaan ja käännetään uusi, kunnes esiin tulee tavallinen numerokortti.
Peli alkaa jakajan vasemmalla puolella istuvasta pelaajasta ja etenee aluksi myötäpäivään. Suunta voi kuitenkin muuttua pelin aikana suunnanvaihtokortilla. Jakajan rooli kiertää yleensä kierros kierrokselta, mutta siitä voidaan myös sopia porukan kesken vapaasti.
Omalla vuorollaan pelaaja pelaa poistopakan päällimmäiseen korttiin sopivan kortin. Kortti sopii, jos se vastaa väriltään tai numeroltaan pöydässä olevaa korttia. Esimerkiksi keltaisen seitsikon päälle voi pelata minkä tahansa keltaisen kortin tai minkä tahansa värisen seitsikon. Mustat villikortit voi pelata minkä tahansa kortin päälle.
Havainnollistetaan tätä esimerkillä. Oletetaan, että pöydässä on sininen viisi. Voit pelata sen päälle minkä tahansa sinisen kortin – esimerkiksi sinisen ohituskortin – tai minkä tahansa värisen viitosen, kuten punaisen viiden. Vaihtoehtoisesti voit pelata villikortin ja valita uuden värin. Jos kädessäsi ei ole mitään näistä, nostat kortin pakasta.
Tärkeä perussääntö on, että yhdellä vuorolla pelataan vain yksi kortti. Jotkut pelaajat käyttävät niin sanottua kotisääntöä, jossa saman numeron useita kortteja saa pelata kerralla, mutta virallisissa säännöissä kortteja pelataan yksi kerrallaan. On hyvä sopia ennen pelin alkua, pelataanko virallisilla säännöillä vai omilla muunnelmilla.
Jos pelaajalla ei ole yhtään sopivaa korttia, hän nostaa yhden kortin nostopakasta. Jos nostettu kortti käy, sen saa pelata heti samalla vuorolla; muussa tapauksessa vuoro siirtyy seuraavalle pelaajalle. Pelaaja voi halutessaan myös nostaa kortin, vaikka hänellä olisi pelattava kortti – tämäkin on sallittua. Jos nostopakka loppuu kesken pelin, poistopakan kortit yhtä lukuun ottamatta sekoitetaan ja niistä muodostetaan uusi nostopakka.
Yksi pelin tunnetuimmista säännöistä on UNO-huuto. Kun pelaajalla on kädessään enää yksi kortti, hänen on ilmoitettava tilanteesta sanomalla ääneen ”Uno”. Jos pelaaja unohtaa huudon ja joku vastustajista huomauttaa siitä ennen seuraavan pelaajan vuoroa, unohtanut pelaaja joutuu rangaistukseksi nostamaan kaksi korttia. Tämä sääntö tuo peliin tarkkaavaisuutta ja hauskaa jännitystä loppupeliin, sillä yhden kortin tilanteessa kaikki tarkkailevat toisiaan.
Tiiviimmin esitettynä pelin kulku etenee näin:
UNOn sielu ovat sen erikoiskortit. Ne tekevät jokaisesta kierroksesta ennalta arvaamattoman ja voivat kääntää pelin kulun hetkessä. Voitolla ollut pelaaja voi yllättäen joutua nostamaan useita kortteja, tai pelin suunta voi vaihtua juuri väärällä hetkellä. Siksi on tärkeää ymmärtää, miten kukin erikoiskortti toimii.
Suunnanvaihtokortti pelataan aina saman värisen kortin päälle. Kun kortti pelataan, pelin suunta kääntyy: jos aiemmin edettiin myötäpäivään, siirrytään vastapäivään. Kahden pelaajan pelissä suunnanvaihtokortti toimii kuten ohituskortti – sen pelannut pelaaja saa heti uuden vuoron. Taktisesti kortti on hyödyllinen, kun haluat ohittaa vahvassa asemassa olevan pelaajan vuoron tai palauttaa vuoron itsellesi sopivaan kohtaan pöytää.
Ohituskortti on värillinen kortti, joka pelataan saman värin päälle. Kun kortti pelataan, seuraavana vuorossa oleva pelaaja menettää vuoronsa, ja vuoro hyppää hänen ylitseen. Ohituskortti on erityisen hyödyllinen silloin, kun haluaa estää tiettyä pelaajaa pääsemästä eroon korteistaan – esimerkiksi juuri ennen kuin hän ehtii pelata viimeisen korttinsa.
Nosta 2 -kortteja on jokaisessa neljässä värissä, ja ne pelataan saman värisen kortin päälle. Kun kortti pelataan, seuraava pelaaja joutuu nostamaan kaksi korttia nostopakasta ja menettää vuoronsa. Virallisten sääntöjen mukaan nostokortteja ei saa ketjuttaa, eli Nosta 2 -korttiin ei voi vastata toisella Nosta 2 -kortilla. Monissa porukoissa ketjuttaminen on kuitenkin suosittu kotisääntö.
Villi Nosta 4 on yksi pelin vahvimmista korteista. Se on jokeri, jonka voi pelata minkä tahansa kortin päälle. Seuraava pelaaja nostaa neljä korttia ja menettää vuoronsa, ja kortin pelaaja saa valita seuraavaksi pelattavan värin. Kortin saa kuitenkin pelata vain silloin, kun kädessä ei ole poistopinon väriin sopivaa korttia. Jos pelaaja epäilee korttia pelatun laittomasti, hän voi haastaa pelaajan: jos pelaaja huijasi, hän nostaa neljä korttia, ja jos haaste oli aiheeton, haastaja nostaa kuusi korttia.
Värinvaihtokortti eli villi kortti on musta jokeri, jonka voi pelata minkä tahansa kortin päälle. Kun pelaaja pelaa sen pöytään, hän valitsee seuraavaksi pelattavan värin. Kortti on erityisen hyödyllinen, kun kädessä ei ole poistopinon väriin sopivaa korttia tai kun haluaa ohjata pelin itselleen edulliseen väriin. Villikortit kannattaa usein säästää loppupeliin, jolloin niiden arvo on suurimmillaan.
Osasta UNO-painoksia löytyy myös Sekoita kortit -jokeri, joka voi mullistaa koko pelin. Kun kortti pelataan, sen pelaaja kerää kaikkien pelaajien käsikortit yhteen, sekoittaa ne ja jakaa uudelleen tasan kaikille. Tämä voi kääntää tilanteen täysin: pelaaja, joka oli juuri voittamassa, voi yhtäkkiä saada täyden käden kortteja, kun taas umpikujassa ollut pelaaja saa uuden mahdollisuuden.
Kaikki erikoiskortit on selitetty vielä tarkemmin UNO-erikoiskorttien sivulla, jossa käydään läpi myös korttien taktinen käyttö. Yksi tunnetuimmista korteista on suunnanvaihtokortti, josta on tullut myös suosittu ”uno reverse card” -meemi – sen tarinaan voit tutustua Reverse UNO -oppaassamme.
UNOssa ei riitä, että voittaa yhden kierroksen – peli on pohjimmiltaan pistepeli. Kierroksen voittaja saa pisteet muiden pelaajien käteen jääneistä korteista, ja koko pelin voittaa se, joka saavuttaa ensimmäisenä sovitun pisterajan, yleensä 500 pistettä.
Kierros päättyy, kun yksi pelaaja on pelannut viimeisen korttinsa. Tämän jälkeen muiden pelaajien käteen jääneet kortit lasketaan yhteen ja pisteet lisätään voittajalle.
Otetaan esimerkki. Oletetaan, että kolmen pelaajan kierros päättyy ja voittaja pelasi viimeisen korttinsa. Toisella pelaajalla jää käteen sininen seitsemän ja punainen ohituskortti, eli 7 + 20 = 27 pistettä. Kolmannella pelaajalla jää käteen Villi Nosta 4, eli 50 pistettä. Voittaja saa näin yhteensä 77 pistettä tältä kierrokselta. Pisteet kirjataan ylös, ja uusi kierros alkaa.
Pisteiden kirjaamiseen kannattaa varata paperi ja kynä tai käyttää puhelimen muistiinpanoja. Pisterajaa voi myös säätää illanvieton pituuden mukaan: lyhyemmässä pelissä voidaan sopia esimerkiksi 200 pisteestä, pidemmässä vaikka 1 000 pisteestä. Vaihtoehtoisesti voidaan pelata niin, että jokainen kerää pisteitä omaan käteensä jääneistä korteista ja vähiten pisteitä kerännyt voittaa, kun raja ylittyy.
Koska erikoiskortit ovat arvokkaimpia – villikortit jopa 50 pisteen arvoisia – niistä kannattaa pyrkiä eroon ajoissa. Suuri määrä arvokkaita kortteja käteen jääneenä voi tietää ikävää pistepottia vastustajalle.
Vaikka UNO on helppo oppia, voittaminen vaatii muutakin kuin tuuria. Hyvällä strategialla voi vaikuttaa merkittävästi pelin kulkuun. Tärkeintä on pysyä valppaana ja seurata muiden pelaajien tilannetta, jotta osaa ajoittaa omat korttinsa oikein.
Yksi tärkeimmistä periaatteista on erikoiskorttien säästäminen. Ohitus-, Nosta 2- ja villikortit kannattaa usein pelata vasta silloin, kun joku vastustaja on lähellä voittoa – näin katkaiset hänen etenemisensä tehokkaimmin. Jos pelaat vahvat korttisi liian aikaisin, sinulla ei ole niitä käytössä loppupelin ratkaisevilla hetkillä.
Toinen keskeinen taito on värien hallinta. Tarkkaile, minkä värin kohdalla vastustajat joutuvat nostamaan kortteja, ja pyri pitämään peli siinä värissä. Villikortilla voit puolestaan vaihtaa värin itsellesi sopivaksi. Kannattaa myös pitää kädessä mahdollisimman montaa eri väriä, jotta vaihtoehtoja riittää joka vuorolla etkä joudu nostamaan turhaan.
Kolmas vinkki liittyy tarkkaavaisuuteen: seuraa, muistavatko vastustajat huutaa ”Uno”. Jos joku unohtaa, voit saada hänet nostamaan kaksi korttia lisää. Muista kuitenkin myös oma UNO-huutosi – älä anna muiden saada sinua kiinni unohduksesta.
Neljäs periaate on pääsääntöisesti päästä eroon korkeista numerokorteista ajoissa. Koska käteen jääneet kortit lasketaan vastustajan pisteiksi, suuriarvoisten korttien pitäminen kädessä on riski. Jos näyttää siltä, että joku on lopettamassa kierroksen, pelaa ensin pois arvokkaimmat korttisi.
Viides hyödyllinen taktiikka on muistin käyttäminen. Tarkkaile, mitä värejä ja kortteja vastustajat ovat joutuneet nostamaan tai jättämään pelaamatta – se paljastaa, mitä värejä heiltä todennäköisesti puuttuu. Jos huomaat, että vastustaja on nostanut kortteja aina sinisen kohdalla, sinisenä pitäminen pakottaa hänet nostamaan lisää. Tämä on yksi tapa, jolla kokenut pelaaja saa etua pelkän tuurin sijaan.
Vältä myös liian aggressiivista pelityyliä. Jos pelaat kaikki vahvat korttisi näyttävästi, muut pelaajat voivat ottaa sinut silmätikuksi ja kohdistaa omat erikoiskorttinsa juuri sinuun. Maltillinen ja tarkkaavainen pelaaja menestyy usein parhaiten. Syvällisempiä vinkkejä ja esimerkkejä löydät UNO-strategiat-sivultamme.
Uudet pelaajat tekevät usein muutamia tyypillisiä virheitä, jotka on helppo välttää, kun ne tiedostaa. Niiden korjaaminen parantaa peliä nopeasti.
Ensimmäinen yleinen virhe on villikorttien tuhlaaminen liian aikaisin. Villi- ja Villi Nosta 4 -kortit ovat pelin arvokkaimpia, ja ne kannattaa säästää hetkeen, jolloin niistä on eniten hyötyä – esimerkiksi loppupeliin, kun vastustaja on lähellä voittoa. Jos pelaa ne heti alussa, menettää tärkeän työkalun myöhemmiltä vuoroilta.
Toinen virhe on korkeiden numerokorttien pitäminen kädessä liian pitkään. Koska käteen jääneet kortit lasketaan vastustajan pisteiksi, suuriarvoiset kortit kannattaa pelata pois ajoissa. Moni aloittelija keskittyy vain erikoiskortteihin ja unohtaa, että iso numerokortti käteen jääneenä voi antaa vastustajalle paljon pisteitä.
Kolmas tyypillinen virhe on UNO-huudon unohtaminen. Jännityksen keskellä on helppo unohtaa sanoa ”Uno”, mikä johtaa kahden kortin rangaistukseen. Kannattaa totutella sanomaan se heti, kun pelaa toiseksi viimeisen korttinsa. Neljäs virhe on oman värivaraston kaventaminen: jos pelaa pois kaikki tietyn värin kortit liian nopeasti, voi jäädä tilanteeseen, jossa ei ole pelattavaa korttia ja joutuu nostamaan turhaan.
UNOsta kiistellään yllättävän usein, koska monet pelaavat omilla kotisäännöillään ja luulevat niitä virallisiksi. On hyvä tuntea ero virallisten sääntöjen ja suosittujen muunnelmien välillä, jotta vältytään riidoilta.
Yleisin kiista koskee nostokorttien ketjuttamista eli ”stackingia”. Virallisten sääntöjen mukaan Nosta 2- tai Villi Nosta 4 -korttiin ei voi vastata toisella nostokortilla, vaan seuraavan pelaajan on nostettava kortit ja menetettävä vuoronsa. Monet kuitenkin pelaavat niin, että nostokortteja saa ketjuttaa, jolloin nostettavien korttien määrä kasvaa, kunnes joku ei voi enää vastata. Tämä on suosittu mutta epävirallinen kotisääntö.
Toinen tunnettu muunnelma on 7-0-sääntö. Siinä seitsemän pelattaessa pelaaja vaihtaa kätensä valitsemansa toisen pelaajan kanssa, ja nollaa pelattaessa kaikki pelaajat siirtävät kätensä seuraavalle pelisuunnan mukaisesti. Myös niin sanottu jump-in-sääntö on suosittu: siinä pelaaja saa pelata täysin identtisen kortin heti, vaikka ei olisi hänen vuoronsa. Nämä säännöt eivät kuulu virallisiin UNO-sääntöihin, mutta ne ovat yleisiä ja tekevät pelistä nopeatempoisemman.
Kolmas usein väärinymmärretty kohta on Villi Nosta 4 -kortin käyttö. Virallisesti sen saa pelata vain, jos kädessä ei ole poistopinon väriin sopivaa korttia. Monet pelaavat sen kuitenkin milloin tahansa. Tärkeintä on sopia pelattavista säännöistä ennen pelin alkua, jolloin kaikki tietävät, millä säännöillä pelataan.
Pelin parissa kuulee usein tiettyjä termejä. Tässä muutama keskeinen käsite selitettynä, jotta pääset heti kärryille:
UNOn suosion yksi salaisuus on sen jatkuva uudistuminen. Perinteisen pelin rinnalle on kehitetty kymmeniä erilaisia versioita, joista jokaisella on omat erikoiskorttinsa ja sääntönsä. Näin peliä voi vaihdella oman mieltymyksen mukaan, mikä pitää sen tuoreena vuodesta toiseen.
UNO Flip on yksi suosituimmista versioista. Siinä kortit ovat kaksipuolisia: niissä on vaalea (Light) ja tumma (Dark) puoli. Kun joku pelaa Flip-kortin, kaikki kortit – myös nosto- ja poistopakka – käännetään toiselle puolelle. Tumman puolen erikoiskortit, kuten Nosta 5 ja Villi Nosta väri, ovat selvästi ankarampia, mikä tekee pelistä jännittävämmän ja armottomamman.
UNO Attack tuo peliin sähköisen korttikoneen. Perinteisen nostopakan tilalla on laite, joka sylkee ulos satunnaisen määrän kortteja, kun pelaaja painaa sen nappia. Kukaan ei voi ennustaa, tuleeko koneesta yksi kortti vai kourallinen, mikä tekee pelistä arvaamattoman ja vauhdikkaan. Mukana on omia hyökkäyskortteja, kuten Hit 2 ja Wild Hit Fire.
UNO Extreme on käytännössä sama korttikonepeli kuin UNO Attack, ja sitä myydään joillakin alueilla eri nimellä. Myös siinä laite jakaa satunnaisen määrän kortteja, ja mukana on omat hyökkäyskorttinsa, jotka ohjaavat pelaajan painamaan konetta. Peli vaatii pelaajilta riskinottoa: milloin kannattaa painaa nappia ja milloin pelata varman päälle.
UNO All Wild vie erikoiskorttien idean äärimmilleen: koko pakka koostuu villikorteista, eikä numerokortteja ole lainkaan. Koska jokainen kortti on villi, pelattava kortti löytyy aina, ja peli on erittäin nopeatempoinen. Mukana on omia erikoiskortteja, kuten Wild Skip Two, joka hyppää kahden pelaajan yli, ja Wild Forced Swap, joka vaihtaa koko käden toisen pelaajan kanssa.
UNO Show ’em No Mercy on pelisarjan rajuin tulokas. Siinä rangaistukset ovat tavallista kovempia, mukana on uusia toimintakortteja ja täysin uusi tapa hävitä: jos pelaaja joutuu nostamaan käteensä 25 korttia, hän putoaa pelistä kokonaan. Pakkaan kuuluu myös nostokorttien ketjuttaminen, joten kortteja voi kertyä hurjia määriä. Tarkemmat säännöt löytyvät UNO No Mercy -oppaasta.
UNO Dos on pelin ”seuraaja”, jossa on kaksi poistopakkaa ja numeroihin perustuvat osumat – nimensä mukaisesti pelissä on paljon kakkosia. Näiden lisäksi on esimerkiksi lapsille suunnattu UNO Junior, vedenkestävä UNO H2O, bilepeliksi suunniteltu UNO Party, pyörivällä telineellä pelattava UNO Spin sekä lukuisia teemapainoksia, kuten Super Mario UNO. Kaikki versiot löydät koottuna UNO-pelien sivulta, jossa niitä esitellään tarkemmin.
UNOa ei tarvitse pelata vain fyysisillä korteilla. Jos pelikaveria tai korttipakkaa ei juuri sillä hetkellä ole, peliä voi pelata myös netissä ja mobiilisovelluksena. Digitaalinen versio säilyttää samat perussäännöt, mutta tuo mukanaan uusia ominaisuuksia, kuten verkkomoninpelin ja tekoälyvastustajat.
Nettiversion etu on sen vaivattomuus. Peli hoitaa korttien sekoituksen, jaon ja pistelaskun automaattisesti, eikä virheellisiä siirtoja voi tehdä – ohjelma ei yksinkertaisesti anna pelata väärää korttia. Tämä tekee nettipelistä erinomaisen tavan opetella säännöt. ”UNO”-ilmoitus tehdään yleensä painamalla näytöllä olevaa painiketta.
UNOa voi pelata sekä selaimessa että virallisena mobiilisovelluksena, joka on saatavilla iOS- ja Android-laitteille. Sovelluksessa voi pelata kavereita tai muita pelaajia vastaan, osallistua turnauksiin ja kokeilla erilaisia pelimuotoja, kuten kaksi vastaan kaksi -joukkuepeliä. Lisäksi peli on julkaistu pelikonsoleille, kuten PlayStationille ja Xboxille, Ubisoftin kehittämänä versiona. Lue lisää vaihtoehdoista UNO online -sivultamme.
UNO on harvinaisen monipuolinen peli siinä mielessä, että se sopii lähes kaikille. Säännöt ovat niin yksinkertaiset, että jo noin seitsenvuotiaat lapset oppivat pelin nopeasti, mutta siinä on silti riittävästi taktiikkaa pitämään aikuisetkin otteessaan. Peli sopii 2–10 pelaajalle, joten sitä voi pelata niin kahdestaan kuin isommalla porukalla.
Juuri tämä tekee UNOsta erinomaisen perhepelin: sen ääreen voivat kokoontua kaikki lapsista isovanhempiin. Peli on myös nopeatempoinen, joten yksittäinen kierros ei kestä kauaa, ja uusia kierroksia voi pelata niin monta kuin aikaa riittää. Se toimii hyvin myös juhlissa ja illanvietoissa, joissa halutaan helppoa ja hauskaa yhteistä tekemistä. Lapsille suunnattu UNO Junior puolestaan madaltaa kynnystä entisestään yksinkertaistetuilla säännöillä.
UNO toimii hyvin monenlaisissa kokoonpanoissa, mutta pelikokemus muuttuu jonkin verran pelaajamäärän mukaan. Tämä kannattaa ottaa huomioon, kun valitsee pelin porukalle.
Kahden pelaajan pelissä peli on nopein ja suorin. Suunnanvaihto- ja ohituskortti toimivat tällöin samalla tavalla: ne antavat kortin pelanneelle pelaajalle heti uuden vuoron. Kahdestaan pelatessa taktiikka korostuu, koska kaikki erikoiskortit kohdistuvat suoraan vastustajaan ja pelin kulkua on helpompi ennakoida.
Kolmesta viiteen pelaajan kokoonpano on monille UNOn ihanteellinen pelaajamäärä. Peli on riittävän nopea mutta samalla arvaamaton, koska erikoiskortit voivat kohdistua useaan pelaajaan ja vuorojärjestys vaihtelee. Tässä kokoonpanossa suunnanvaihto- ja ohituskorteilla voi vaikuttaa siihen, kuka pääsee pelaamaan seuraavaksi.
Kuudesta kymmeneen pelaajan pelissä peli muuttuu villimmäksi ja ennalta-arvaamattomammaksi. Oma vuoro voi olla kaukana, ja tilanne pöydässä voi muuttua paljon ennen kuin pääsee taas pelaamaan. Isolla porukalla erikoiskorttien ajoitus on erityisen tärkeää, ja peli on parhaimmillaan hauskan kaoottinen. Hyvin suurella pelaajamäärällä voidaan myös käyttää kahta UNO-pakkaa yhdistettynä.
Perinteistä UNOa voi pelata sen omilla korteilla missä ja milloin tahansa, kunhan paikalla on vähintään yksi pelikaveri. Pieni korttipakka kulkee helposti repussa, joten peli sopii mökille, matkalle, kesämökin terassille tai vaikka junamatkalle. UNO-kortit ovat edullisia ja niitä myydään laajasti lelu- ja pelikaupoissa sekä marketeissa.
Jos pelikaveria ei ole, UNOa voi pelata myös yksin tekoälyä vastaan netissä tai sovelluksessa. Vaihtoehtoja on runsaasti sekä selaimessa että mobiililaitteilla, joten jokainen löytää itselleen sopivan tavan pelata. Näin peli on saatavilla käytännössä aina.
UNOn suosio ei perustu vain hauskuuteen, vaan pelistä on myös monenlaista hyötyä. Se on erinomainen peli etenkin lapsiperheille, koska se kehittää huomaamatta monia taitoja pelaamisen lomassa.
Lapsille UNO on oiva tapa harjoitella värien ja numeroiden tunnistamista sekä vuoron odottamista. Peli opettaa myös yksinkertaista strategista ajattelua ja suunnittelua: milloin kannattaa pelata mikäkin kortti ja miten omaa kättä kannattaa hallita. Koska peli etenee nopeasti ja säännöt ovat selkeät, lapset pysyvät helposti mukana eivätkä turhaudu.
Aikuisille ja koko perheelle UNO tarjoaa ennen kaikkea yhteistä aikaa ja hauskanpitoa ilman ruutuja. Se on edullinen ja helppo tapa viettää aikaa yhdessä, eikä se vaadi erityisiä valmisteluja. Peli sopii niin arki-iltoihin kuin juhliin, ja sen voi ottaa mukaan lähes minne tahansa. Lisäksi pelaaminen kehittää sosiaalisia taitoja, kuten reilua kilpailua ja häviämisen sietämistä, mikä tekee siitä kasvatuksellisestikin arvokkaan pelin.
Jos UNO on tullut tutuksi ja kaipaat vaihtelua, kannattaa tutustua myös muihin suosittuihin korttipeleihin. Perinteisellä pelikorttipakalla voi pelata lukemattomia pelejä, ja osa niistä on Suomessa yhtä rakastettuja kuin UNO.
Tunnettuja suomalaisia korttipelejä ovat esimerkiksi Paskahousu, jossa tavoitteena on päästä eroon korteistaan välttäen jäämästä viimeiseksi, sekä klassinen yhden pelaajan Pasianssi, jota voi pelata myös tietokoneella. Myös Mattelin Skip-Bo on suosittu pakanrakennuspeli, joka muistuttaa idealtaan UNOa ja sopii samalle pelaajajoukolle. Monet näistä peleistä ovat samalla tavalla helppoja oppia mutta koukuttavia, joten ne täydentävät hyvin UNO-iltaa.
Korttipelien hyvä puoli on, että yhdellä pakalla voi pelata useita eri pelejä, mikä tekee niistä edullisen ja monipuolisen viihteen lähteen. Näihin ja moniin muihin peleihin voit tutustua sivustomme muissa korttipelioppaissa, joista löytyy säännöt ja vinkit kuhunkin peliin.
UNO on helppo, hauska ja yllätyksellinen korttipeli, joka sopii koko perheelle. Se syntyi Yhdysvalloissa vuonna 1971 parturi Merle Robbinsin kehittämänä, ja nykyään siitä vastaa Mattel. Pelin tavoitteena on päästä ensimmäisenä eroon kaikista korteista pelaamalla pöytään väriltään tai numeroltaan sopivia kortteja sekä hyödyntämällä erikoiskortteja, kuten suunnanvaihtoa, ohitusta ja nostokortteja.
Peli pelataan vuorotellen, ja kun pelaajalla on enää yksi kortti, hänen on muistettava huutaa ”Uno”. Kierroksen voittaa se, joka pääsee ensimmäisenä eroon korteistaan, ja koko pelin voittaa ensimmäisenä 500 pistettä kerännyt pelaaja. UNO sopii 2–10 pelaajalle ja kaikenikäisille, ja sitä voi pelata sekä fyysisillä korteilla että netissä ja sovelluksissa. Lisäksi pelistä on kehitetty lukuisia versioita – UNO Flipistä UNO No Mercyyn – jotka pitävät klassikon tuoreena vuodesta toiseen.
Korttipakasta löytyy yhteensä 108 korttia. Ne jakautuvat neljään perusväriin eli sininen, keltainen, punainen ja vihreä, ja lisäksi pakasta löytyy mustia jokerikortteja.
Jos pelaaja unohtaa huutaa ”Uno”, kun hänellä on enää yksi kortti jäljellä, joutuu hän nostamaan lisää kortteja käteensä, jos joku vastustajista huomaa unohduksen.
Kyllä voi. Tällöin suunnanvaihtokortti ja ohituskortti toimivat niin, että ne pelannut pelaaja saa uuden vuoron.
Perussääntöjen mukaan kahta erikoiskorttia ei saa laittaa päällekkäin. Jotkut pelaajat saattavat pelata omilla säännöillään, jotka mahdollistavat tämän, mutta muutoin tämä ei ole mahdollista.